sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Seuramestaruus - kiva kisa

Tänään oli sitten kevään viimeinen treenipäivä. Sitä juhlistettiin Seuramestaruuskisalla, jonka ansiokkaasti nettikokouksen yli puuhasivat kasaan, Petri, Sade, Sofia ja Anni. Sofia hoiti piirustukset (hyvää työtä, kiitos kovasti), Petri löysi hajonneen laminointikoneen tilalle uuden ja laminoi materiaalit, Sade piti hallissa jöötä ansiokkaasti ja allekirjoittanut yritti pitää koko homman langat käsissään. Lisäksi hallilla ahkeroivat Viki ja Suvi.

Hylkeet

Hylkeiden kesäloma alkoi jo torstaina, jolloin heidän kisansa oli hiukan toisennäköinen kuin tämänpäiväinen kilpailu. Hylkeiden rata oli vaativa yksilösuoritus: Ilman perusvälineitä hyppy veteen, josta välittömästi 25m sukellus. Päädystä haltuun perusvälineet, jotka puettiin vedessä, ja samantien lähdettiin 200m pikamatkalle. Yllättävän iso rypäs suoriutui 5 sekunnin sisään 3 ja puoleen minuuttiin. Lopullinen kolmen parhaan lista näyttää tältä:
Pojat
  1. Jasper, 3:16
  2. Jiri ja Aku, jaettu, 3:29
  3. Alarik, 3:34
Tytöt
  1. Maiju, 3:29
  2. Sade, 3:32
  3. Heidi, 3:56

Norpat

Norppien rata uitiin siis tänään sunnuntaina. Rataan kuului jättiloikkaa, sukeltamista yhdellä räpylällä samalla kuljettaen kiekkoa sillä toisella räpylällä, käsimerkkien tunnistamista, ja parin kuljetusta snorklausliiviä hyväksi käyttäen. Ajoissa oli paljon hajontaa, snorklausliivien pukeminen nopsaan vaati sorminäppäryyttä, ja osalle kiekon kuljetus ei avautunut kovin helposti. Se onkin näköjään tekniikkalaji. Kolme parasta aikaa per pojat ja tytöt:
Pojat
  1. Oskari ja Daniel, 4:14
  2. Tuure ja Otso, 4:51
  3. Leevi ja Milja (sekapari), 5:08
Tytöt
  1. Nelli ja Victoria, 3:13
  2. Emmi ja Victoria 3:33
  3. Milja ja Leevi (sekapari), 5:08

Pikkunorpat

Pikkunorppien rata oli lähes kuten norpillakin, mutta hiukan lyhyempi. Lisäksi kiekkoa kuljetettiin omat räpylät jalassa, ylimääräistä kumiräpylää käyttäen. Pikkunorppien suorituksia ei kellotettu, mutta jokainen sai kunniakirjan ja karkkipalkinnon. Joku vanhemmistakin oli uskaltautunut kisaan mukaan.

Isot kuutit

Isojen kuuttien päivä alkoi ilmapallojen kanssa pulaamisella. Heidän ratansa oli taas hiukan keveämpi, nyt kuljetettiin kiekon sijaan ilmapalloja pinnalla, ja aikuiset laitettiin töihin kuljettamaan kuutteja snorklausliivin avulla. Aikoja ei otettu, ja kuten pikkunorpillakin, palkintona oli kunniakirja, ja nameja.

Kiitos kaikille tästä kaudesta, ja hyvää kesää!


Anni

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Nokian ralli 2012

Nokialla rallattiin jälleen kerran viime viikonloppuna, 21.-22.4. Rallin teemana oli lentokoneen hätälaskeutuminen mereen ja tehtävät olivat sen mukaiset. Urheilusukeltajista paikalle ponnisti kokonaista 21 norppaa ja 4 ohjaajaa. Hydromanian kanssa jaoimme bussin Helsingistä Nokialle ja takaisin.
Urheilusukeltajien joukkue tervetuliaispalaverissa, plus ohjaaja-Petri jossain keskellä. Vielä on hymy tiukassa.

Kisa ja sijoitukset

Ihan ensimmäiseksi asia, joka kaikkia tietty kiinnostaa: sijoitukset. Tässä rallissa emme saaneet tavanomaista pokaalikasaa, ja pettyneitä naamoja näkyi muutamia (haloo, häntä pystyyn, aina ei voi voittaa). Ehkä suurin syy tähän oli se, että iso osa norpistamme kisaa kovimmassa 13-15v sarjassa, ja osa oli siellä parinmuodostuksellisista syistä 'alaikäisenä'. Ei ole ihan helppoa pärjätä porukassa joka on 2-3 vuotta vanhempaa ja isompaa. Joka tapauksessa 13-15v poikien 3. sija tipahti parille Jiri Kuisma ja Atte Heino. Tyttöjen vastaavassa sarjassa Saara Jauhiainen yhdessä Nokialaisen Lauran kanssa nykäisi itselleen 2. sijan. 7-9 vuotiaiden sarjassa jokainen pari sai pokaalin.
Loppuhuipennuksena jaettiin sponsoripalkinto kahdelle koko kisan parhaalle parille. Saara ja Laura toivat näistäkin palkinnoista toisen kotiin. Hyvä tytöt!
Hauskaa ilmeistä päätellen oli, ja ralli oli varsin sukelluspainotteinen. Montaakaan metriä ei uitu. Sukellettiin köyttä pitkin pelastusliivi päällä (rankkaa), nostettiin ämpäriä pohjasta, ja käveltiin köysirataa pitkin altaan poikki (hilpeä mulahdus sattui eräälle norpistamme). Vaikeita olivat kalastusrastit. Ongenkoukulla kalojen narraaminen oli yllättävän hankalaa, ja moni siirtyi tyhjin käsin seuraavalle rastille. Kalan kuvien keihästys veden alla onnistuikin jo sitten monelta yli odotusten, ja oli kuulemma yksi hauskimmista rasteista.

Ilta

Rallit ovat aina kaksipäiväisiä, ja yövyimme koulumajoituksessa. Iltahiljaisuus oli säädetty klo 23:een, mutta vielä varttia vailla yksitoista oman luokkahuoneemme edessä oli käynnissä kiivas ja kovaääninen 'Lännen nopein' - allekirjoittanut tuomaroimassa. Pienimmät kävivät selkeästi jo seuraavan päivän energialla, joten komensimme koko lössin iltapesulle ja pehkuihin. Uni tuli joskus puolenyön aikaan. Nuorimmat tavoilleen uskollisina loikkasivat makuupusseistaan jo klo 6:30, joten yöunet jäivät siihen. Näin aina.

Eden

Nokian urheilusukeltajat olivat saaneet kuningasidean kustantaa koko porukan Eden-kylpylään. Kaikkien naamat olivat valokuvauksen arvoisia kun eteen aukeni Edenin valoisa allastila. Joukkue hajosi kaikkiin ilmansuuntiin samantien, ja me ohjaajat bongasimme omiamme aina sattumalta milloin missäkin altaassa tai liukumäessä. Tasatunnein isossa altaassa käynnistettiin aaltokone. Silloin sai saletisti koko porukan samaan paikkaan.
Edenistä löytyy suihkujen puolelta kolme erilaista saunaa. Varsin hauskasti nimetty Paratiisisauna paukutti 110 astetta celsiusta (ihan tosi) ja talon puolesta tarjotut paperipefletit olivat aika hyödyttömiä lauteiden kuumuutta vastaan. Pääsin polttamaan takamukseni. Muut saunat olivat kohtuudella lämmitettyjä, mikä varmaan homman idea olikin.

Kaikenkaikkiaan hauska ja erittäin onnistunut ralli jälleen kerran. Täytyy nostaa hattua tai pipoa kaikille järjestelyihin osallistuneille aina kun tällaiseen tapahtumaan osallistuu. Uskomaton työ. Milloinhan US saisi taas jotain tällaista aikaiseksi...?


Anni


torstai 22. maaliskuuta 2012

Keväällä tapahtuu

Moikka pitkästä aikaa,

Nokian ralli tulla tohisee. Lähtijöitä on taas hirmuisesti. Toivottavasti ohjaajia riittää :) Ralli rallataan 21.-22.4. Nokialla. Odotamme sieltä raporttia osallistujilta.
Kesäkuun ensimmäisellä viikolla pidetään taas Villingissä lasten päiväleiri. Edellisen leirin tapahtumia on kuvailtu mm täällä. Kivaa on ollut tähänkin asti!
Norpan taitorataa käydään läpi norpparyhmien kanssa. Taitorataan kuuluvia tehtäviä harjoitellaan pitkin talvea ja keväällä käydään lävitse korttiin vaadittavia suorituksia. Loppukauden kaksi viimeistä hallikertaa käytetään tähän. Seuramestaruuskisan aikana on norpilla tilaisuus kisaradalla näyttää mihin kykenevät...
Myöskin vedenalaista valokuvausta on harrastettu. Kun saamme viimeiset kuvat purkkiin, odotamme mielenkiinnolla norppien mielipiteitä ilmestyväksi tänne. Katsotaan jos jopa löytyisi kuvia joita uskalletaan julkaista.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Talvista urheilua

Hei kaikille,

Näin keskellä talvea on hyvä hetki ottaa katsaus erilaisiin talviurheilumuotoihin. Tässä alla pari hauskaa videota aiheesta. Nämä Oululaisten sukeltajien videot ovat levinneet melkoisella tehokkuudella ympäri maailman.


Human balloon under ice from Juuso Mettälä on Vimeo.


Fishing under ice from Juuso Mettälä on Vimeo.


Anni